Osallistuin Sitran ympäristöteknologian ennakointihankkeeseen vuonna 2006. Jo tuolloin oli havaittavissa, että ilmastonmuutoksesta on tulossa haastava jättiprojekti ja asenteiden sekä arvostuksien osalta aiemmista poikkeava tilanne. Ympäristön tilan heikkeneminen synnyttää pääsääntöisesti yhteistä huolta, joka purkautuu eritasoiseen ja –tyyppiseen toimintaan. Ilmaston lämpenemisen kohdalla odotukset ovat ja tulevat olemaan ristiriitaiset. Osa kansalaisista toteuttaa huolestuneina jo suunnittelemiaan elämäntapamuutoksia ja maksaa esimerkiksi lentämisen vapaaehtoisia ympäristökompensaatioita. Samaan aikaan kolme tai jopa neljä kymmenestä suomalaisesta odottaa toiveikkaana kesäkauden pidentymistä, leudompia talvia, ympärivuotista golfsesonkia tai mahdollisuutta saada eksoottisemmatkin kasvit kukkimaan omassa puutarhassa. Myönteisiä odotuksia ei tuoda kovin näkyvästi julki, vaikkakin aikakauslehdistä on jo löytynyt artikkeleita, joissa viherpeukaloiden uusista mahdollisuuksista innostutaan avoimesti. Siksi ilmastonmuutosta käsittelevä viestintä on uudessa tilanteessa. Yhden perusviestin mallilla ei koko kansaa saada tähän talkooprojektiin.
On myös merkkejä siitä, että 2000-luvun kriisit tai uhat jakavat kansalaisia kahteen leiriin, myös ilman myönteisiä odotuksia. Toisessa leirissä mietitään syitä ja seurauksia, vaikuttamisen keinoja ja kanavia sekä pohditaan oman arvomaailman mukaista toimintaa. Toisessa puolestaan tietoisesti sivuutetaan koko ongelmakenttä ja eletään mieluummin maailmassa, jossa realiteetit eivät paina. Ongelmia ei voi poistaa, mutta eipä niitä tarvitse olla ratkomassakaan. Ei liene sattumaa, että fantasiaelokuvat ja –pelit elävät huikeaa kukoistuskautta. Suomi on kulkenut koko 2000-luvun suuntaan, jossa oma sekä perheen lähikehä erotetaan julkisesta ja keskitytään vain ensin mainittuun. Korkea veroaste ei ole ongelma, kunhan vastuulliset ja ikävän kuuloiset asiat voidaan ulkoistaa veropanoksen vastaanottajalle.
Seuraavaksi kansalaisten asenteiden tasolla nähdään todennäköisesti kasvava usko teknologiaan ympäristön pelastajana. Uudet uhat ympäristölle voidaan näillä näkemyksillä poistaa rakentamalla uutta teknologiaa. Erotuksena aidosta, tuloksellisesta ympäristöteknologian kehitystyöstä meillä saattaa kymmenessä vuodessa jopa neljäsosa suomalaisista siirtyä sellaisen illuusion piiriin, ettei elämäntapoja tarvitse muuttaa ja että teknologia hoitaa homman. Heppoisen teknologiauskon ainoa todellinen sisältö on omantunnon äänen hiljentäminen. Kansalaisvaikuttamisen haasteet kasvavat kuin uimahyppyjen taittokertoimet.
Ilmastonmuutoksen hillitsemistalkoissa on olennaista toisaalta lähteä arvomaailmapohjaisesti rakentamaan viestintää sekä toimintamuotoja ja toisaalta ymmärtää, että lainsäädäntö on keskeisessä roolissa myönteisen muutoksen rakentajana. Kansalaiset odottavat lainsäädännöltä selkeää viestiä aihepiirin tärkeydestä sekä siitä, että ponnistus on todella meidän kaikkien yhteinen.
Kolumni julkaistu Verkkoapilassa viikolla 31/2008