Postmodernin identiteetti
Postmodernille ajalle on tyypillistä, etteivät perinteiset suomalaisen identiteetin rakennusaineet – työ, yhteisö ja traditio – kykene enää heikentyneinä kannattamaan omaa minäkuvaamme. Yli puolet perheistä ei siirrä perinteitä eteenpäin, useat perinteiset yhteisöt raittiusliikkeestä puoluejärjestöihin ovat marginalisoituneet ja lopulta työ on muuttunut vähintään kahdella tavalla epävarmaksi. Toisaalta pelkäämme työpaikkamme menettämistä ja toisaalta kiinnittyminen työpaikan ”joukkueeseen” on vaikeutunut kiihtyvien yrityskauppojen myötä: emme oikein osaa sanoa mihin kuulumme, kun omistaja vaihtuu parinkin vuoden sisällä muutamia kertoja. Postmodernin ajan identiteetti ei rakennu yhteisöjuurille, vaan identiteetin rakennusaineita keräillään matkan varrelta sattuman sanelemana ja oman kiinnostuksen pohjalta. Kaupallinen aines ja viestintä on pääsääntöisesti huomattavasti kevyempää, houkuttelevampaa, ymmärrettävämpää ja vastaanottajalähtöisempää kuin julkinen. Siksi julkisen sektorin organisaatioiden on hyvä ajoissa nähdä, että nautinto-orientoituneet elämäntyylit todennäköisesti kasvattavat suosiotaan tulevina vuosina. Yhä harvemmat nuoret tuntevat julkisen sektorin toimintaa tai kokevat velvollisuudekseen pitää kunnostaan huolta tai ylipäätään sisäistävät kansalaisuuden piirteitä. Hyvinvointiyhteiskunta joutuu tulevina vuosina ottamaan käyttöön subjektiivisen vastuun käsitteen, kun tähän asti lainsäädännössä on esiintynyt vain subjektiivisen oikeuden käsite. Muutoksen suunta on selvä. Tosin merkittävä ympäristökatastrofi, kansainvälinen kriisi tai muu vastaava mullistus voi muuttaa tulevan kehityksen suuntaa ratkaisevasti.Maanpuolustustahto
Miten postmoderni aika vaikuttaa puolustusvoimien kannalta kiinnostavaan kansalaisuuden alueeseen, maanpuolustustahtoon? Onko yksilökeskeisessä ajassa enää meitä vai onko jäljellä vain minä? On jo näkyvissä, että vaikka maanpuolustustahdon laajuus on ennallaan, sen intensiteetti vaihtelee yksilökohtaisesti. Maanpuolustus suhteellistuu arkielämän muiden haasteiden sekaan. Voidaan puhua ns. trading zone –ilmiöstä: aiemmin luovuttamattomasta tulee osa arjen kaupankäyntiä. Ennättääkö aamulla valmiusjoukkoihin jos iltapäivällä on videoneuvottelu ulkomaisten kollegojen kanssa? Tähän kehitykseen ei tarvitse tyytyä. Uudentyyppistä yhteisöllisyyttä voidaan rakentaa myös maanpuolustustahdon ylläpitämiseen ja kehittämiseen.
Mitä enemmän perinteinen yhteisöllisyys lakkaa vaikuttamasta arkielämään, sitä enemmän suomalaiset kaipaavat yhteisöllisyyden moderneja muotoja. On siis olemassa me, mutta uudessa kontekstissa. Meitä kiinnostaa vähemmässä määrin yhteinen menneisyys, mutta kasvavasti yhteinen tulevaisuus. Suomalaisten nykyinen turvallisuuskäsitys on aiempaa laajempi sisältäen sodan, ympäristökatastrofin, kansainvälisen rikollisuuden sekä terrorismin uhat. Näiden ennaltaehkäisemisen kiinnostus on lähivuosina kasvussa ja uusien osallistavien toimintamuotojen – koulutusta, tiedotusta, ennakoivaa harjoittelua ja pelastustyötä – järjestämistä kannattaa harkita. Niille on odotettavissa kysyntää.
Kolumni on julkaistu Puolustushallinnon Muuriankkuri-lehdessä joulukuussa 2006.