Seuraavaksi on odotettavissa, että kypsällä tavalla kansainvälisyyden haasteisiin vastaavat suomalaiset alkavat asettaa itselleen ja esimerkiksi kulttuuriviennille sekä kaupankäynnille kunnianhimoisempia tavoitteita. Esitin keväällä muotialan huippuseminaarissa suomalaisen muotikaupan avainhenkilöille kysymyksen, miksei Suomi voisi olla muodin suurvalta 10 vuoden kuluttua. Kysymys aiheutti tosin vielä rykimistä, mutta myös näkökulman laajentamiseen oli erilaista valmiutta kuin aiemmin. Ensi vuosikymmenellä kysymys on jo luonteva, toimialasta riippumatta.
Suomalaisen Työn Liiton Suomi-barometri julkaistiin 13. toukokuuta. Sen tuloksissa on myös signaaleja, jotka viestittävät ajattelutapojen muutoksesta. Ensinnäkin, jo lähes puolet suomalaisista uskoo laaja-alaisen osaamisen merkityksen olevan tärkeämpää Suomen menestymisen kannalta kuin erikoistuvan osaamisen. Meillä on perinteisesti haluttu osaamisen rajautumista, tietää koko ajan enemmän vähemmästä, jotta faktapohjainen asiaosaaminen toisi ammattimaisen statuksen. Kuitenkaan ilman moniosaamista ei verkostoaikakauden innovaatioita juuri synny. Oikealla yhdistelmällä laaja-alaista ja erikoistuvaa osaamista voimme olla markkinoilla vahvoilla.
Toiseksi, suomalaiset uskovat nyt, että suomalainen omistus on tuotteiden ja palveluiden tuottamista tärkeämpää Suomessa. Jälkimmäinen on omaa arkitodellisuutta eli jatkuuko oma työ myös ensi vuonna. Silti pidempi perspektiivi eli omistuksen suomalaisuus on tärkeämpää 52 prosentille suomalaisista. Olemme siis havahtuneet globaalitalouden logiikkaan paremmin kuin monet tutkijat osasivat odottaa.
Kolmanneksi, lähialuetuotanto nähdään erinomaisena tapana hillitä ilmastonmuutosta ja säästää luontoa. Kotimaisuuden arvostuksen näkyy selvänä ja nyt on viimeistään aika miettiä mm. retoriikan tuoreuttamista. Maatalous ja maanviljely eivät sytytä, mutta lähialuetuotanto ja lähellä tuottaminen innostaa kolmea suomalaista neljästä.
Puolueet ja poliitikot ovat odottaneet, että eurovaalit olisivat se kolmas suuri kevään jännitysnäytelmä jääkiekon ja viisuilun lisäksi. Näin ei käy, eivätkä politiikan eurooppalaiset linjaukset tai rajanvedot aukea suomalaisille yhtään sen paremmin kuin kotimaan vastaavat, päinvastoin. Nyt jo kaksi kolmesta äänestää vaaleissa henkilöä puolueen sijaan. Suomalaiset odottivat puolueilta vaihtoehtoisia visioita eurooppalaisesta kehityksen suunnasta ja siitä, miten Suomi rakentaa tuota yhteistä tarinaa samalla kun se kasvattaa omaa hyvinvointiaan. Tähän huutoon eivät puolueet ole vastanneet, ainakaan vielä.
Jos näissä eurovaaleissa ei vielä synnykään kipinöintiä, niin seuraavissa eurovaaleissa sitten viimeistään syntyy. Protektionismin nousun uhka leijuu ilmassa ja esimerkiksi Ranskan otteet kansallisten etujen puolustamisessa saattavat laukaista tämän skenaarion, joka EVAn tuoreessa tulevaisuusjulkaisussa esitellään kolmantena skenaariovaihtoehtona neljästä. Ennakoin vuonna 2004, että ennen vuotta 2012 Suomessa rasistinen liikehdintä nostaa päätään siinä mittakaavassa, että kansallinen keskustelu käynnistyy. Vuosiluku lienee edelleen kohdallaan. Vuonna 2014 tähän aikaan kansalaiskeskustelua tuskin tarvitsee tekohengittää.