Panu Raatikaisen näkemys tilaustutkimuksen roolista tieteessä
OECD:n määritelmän mukaisesti tutkimus- ja kehittämistoiminta voidaan jakaa perustutkimukseen, soveltavaan tutkimukseen ja kehittämistyöhön. Perustutkimus on tieteellisen tiedon etsintää ilman suoraa pyrkimystä sovelluksiin, soveltava tutkimus puolestaan edellisen tuloksille perustuvaa tiedon etsintää. Kehittämistyö taas tähtää tuotteiden, tuotantovälineiden tai tuotantomenetelmien luomiseen. Tilaustutkimukseksi kutsutaan ulkopuolisen toimesta rahoitettua tutkimusta, jossa tutkijan tai korkeakoulun oikeuksia rajoitetaan rahoittavan tahon etujen mukaisesti. Tilaustutkimuksen osuus korkeakouluissa tehtävästä tutkimuksesta on kasvanut. Suomessa elinkeinoelämä vastaa jo 70 prosentin osuudesta kaikean tutkimuksen rahoituksesta. Tilaustutkimus on siten merkittävässä roolissa suomalaisessa tutkimuskentässä ja kun julkista tutkimusrahoitusta ei ole nimenomaan suunnattu tasapainottamaan tilaustutkimuksen tuottamaa epäsuhtaa, niin Raatikainen näkee kehityksen etenevän huolestuttavaan suuntaan. Tilaustutkimuksessa soveltava tutkimus ja kehittämistyö ovat keskeisiä rahoituskohteita. Myös julkista rahoitusta on alettu suunnata soveltavaan ja tuotekehitykseen aiempaa enemmän.
Tilaustutkimuksessa tai tarkemmin ilmaistuna suuntaavaan ulkopuoliseen tutkimusrahoitukseen liittyy joitakin ongelmia. Ulkopuolinen rahoitus saattaa vaikuttaa tutkimusten aihevalintaan, jolloin tieteen autonomia on vaarassa. Esimerkiksi pelkästään talouselämän tai sotateollisuuden etujen palveleminen synnyttää vaarallisia vääristymiä. Jo talouselämän omastakin näkökulmasta on olennaista, että perustutkimusta tehdään useilla aloilla, sillä tulevia veturitoimialoja on useamman vuosikymmenen perspektiivillä mahdotonta ennustaa. Siksi ei Raatikaisen mielestä ole suotavaa luoda tilannetta, jossa runsaasti rahoitusta saavat tutkimusaiheet kasvattavat kohtuuttomasti vetovoimaansa niukkojen tutkimusresurssien aiheiden kustannuksella.
Joillakin tieteenaloilla ulkopuolisen rahoituksen aiheuttamat ongelmat ovat paitsi ilmeisiä, myös yhteiskunnan kannalta dramaattisia. Mikäli lääkkeiden kehittämiseen tähtäävä tutkimus jäisi vain lääketeollisuuden rahoituksen varaan, olisi todennäköistä, etteivät tutkimuspanostukset ohjautuisi kehitysmaiden mittakaavaaltaan huutaviin lääketarpeisiin, vaan mieluummin maksukykyisten länsimaalaisten hyvinvointisairauksien patentoitaviin lääketuotteisiin. Samoin ydinjätteen sijoituspaikkoihin liittyvä tutkimus vaatii täysin puolueetonta, julkisin varoin tuettua tutkimusta. Radiokemian tutkimus on myös esimerkkinä siitä, miten ulkopuolinen rahoitus voi radikaalisti muuttaa tutkimuksen painopistettä: alunperin Helsingin Yliopiston radiokemian laitoksen tutkimukset kohdistuivat laskeumiin ja niiden vaikutukseen, myöhemmin painopiste oli siirtynyt ydinjätteen käsittelyn ja loppusijoituksen tutkimiseen.
Oman räikeän kategoriansa muodostavat tapaukset, joissa tieteen auktoriteetteja on ”ostettu” eli on tavalla tai toisella päädytty tilaajan tavoitteisiin tinkimällä tiedon luotettavuudesta. Samaan kategoriaan kuuluvat tutkimusvilppitapaukset, jolloin vilppi on ainoa tie tilaajan ennalta vaatimaan lopputulokseen. Samalla tavalla tiedeyhteisön uskottavuutta ovat nakertaneet 1990-luvun tutkimusrahoitusskandaalit, joissa tutkijan omat rahat ja tutkimusrahoitus ovat menneet sekaisin.
Ongelmallisena voidaan Raatikaisen mielestä pitää myös tilaustutkimuksen julkisuuskäytäntöjä. Tieteenalasta riippuen jopa suuri määrä tutkimustuloksia julistetaan salaisiksi ja jopa julkisella rahoituksella tehtäviä tutkimuksia on yritysten toimesta pyritty vaatimaan salaisiksi. Julkisuusvaatimus on osa tieteentekemisen peruskriteeristöä, joten salauskäytännön tuloksena saatetaan joutua tilanteeseen, jossa jollakin tieteenalalla ei käytännössä tehdä tutkimusta vuosiin mikäli tilaajatahot ovat vaatineet tulosten salaamista. Yhdysvalloissa paljastunut geenihoitojen tuloksia koskeva salailutapaus on pelottava esimerkki pörssiyhtiöiden omien käytäntöjen luomasta eettisestä ongelmasta.
Panu Raatikainen ehdottaa perustettavaksi erityistä tilaustutkimuksen lautakuntaa, jonka tehtävänä olisi luoda yhteiset pelisäännöt ja puitteet tilaustutkimukselle korkeakoululaitoksella. Esimerkkien valossa on hämmästyttävää, ettei ko. lautakuntaa ole jo olemassa.
Espoossa 2.10.2005