Päiväkirja

*************************************************

2. elokuuta 2010

Tänä kesänä ei takkia ole tarvittu. Vaimoni odotus sujui hyvissä merkeissä, vaikka lämpöä riitti. Maanantaipäivän iltana klo 18.17 saimme pienen pojan, ensimmäisen yhteisemme. Odotettu ja niin toivottu lapsi, kaunis ja terve. Vaimoni ei päässyt helpolla, mutta lopputulos on ihmeellisen ihana.

22. kesäkuuta 2010

Kaulaleikkaukseen sairaalaan. Aina vähän hirvittää, kun kirurgin veistä tarvitaan terveydenhoitoon. Ei hätää, sillä Helsingin korva-, nenä- ja kurkkupolilla on ihan loistavaa henkilökuntaa. Kaikki sujui hyvin, selvisin vähemmällä kuin odotin.

14. maaliskuuta 2010

Hääpäivämme! Kauan odotettu päivä, jolloin saan unelmien naiseni omakseni. Hääkuvia löydät aikanaan Facebook-sivuiltani.

13. tammikuuta 2010

Prime Frontier Oy:n käynnistynyt on ollut kova rutistus, mutta lähtö on ollut niin kovin innostavaa! Tällä viikolla olen ollut kahdessa tilaisuudessa esiintymässä, joissa kummassakin on ollut vaativa, mutta samalla kovin lämminhenkinen yleisö. Työni paras puoli on asiakkaat ja nimenomaan usein ratkaisujen löytäminen yhdessä asiakkaiden kanssa.

20. marraskuuta 2009

Balin matka oli kaikin tavoin ikimuistoinen. Maut, tuoksut, lämmin merivesi, huikeat maisemat, superystävälliset ihmiset... kihlajaismatkalle on vaikea kuvitella parempaa kohdetta. Tein matkan aikana neljä introsukellusta, joista kaksi Tulambenissa. Siellä rannan läheisyydessä lepää USS Liberty, amerikkalainen sota-alus, joka tuli ankkuroituna yllätetyksi tulivuorenpurkauksen toimesta. Laavavyöry ajoi laivan pohjaan ja nykyisin se on yksi sukeltajien Top Ten -kohteista maailmalla. Sukeltaminen oli innostavaa eikä vähiten siksi, että minulla on maailman paras opettaja. Mieleenpainuvaa oli myös neljän tunnin Spa-hoidot, joissa saimme olla yhdessä.

25. kesäkuuta 2009

Varsin raskaan kevään jälkeen alkoi varmasti kaikkien aikojen paras kesä. Vappuna kävin oman rakkaani kanssa Tallinnassa modernin taiteen museoon tutustumassa ja Juhannuksena Brightonissa. Avioeron tuomat jälkimainingit ovat voitettu kanta ja elämä hymyilee niin kuin ei vielä koskaan aiemmin. Kuuntelen kirjoittaessani Eva Dahlgrenin laulua Vem tänder stjärnorna. Koskettavia sanoja ... Det var evighetssekunder | tre korta andetag | hela livet vände | vem valde | inte jag | jag hörde ord från mina läppar | som aldrig vilat i min mun | tankar aldrig tänkta | som nya väggar i ett rum | Som om vi alltid älskat | sen min dagboks första blad | men att jag får skriva ditt liv | bara tur | det var inget val | av alla dessa möten | och allt som borde hänt | hur sällan är jag orsak | till att livet vänt. Unohdin pitkäksi aikaa miten itkeä ja miten nauraa sydämensä kyllyydestä. Nyt ei surusta ole enää tietoakaan ja elämäänsä saa taas maalata täydellä väripaletilla, säästelemättä. Vanhojen hyvien aikojen on väistyttävä, jotta ne parhaat ajat voivat koittaa.

17. helmikuuta 2009

Tänäänkin saa kirjoittaa tätä päiväkirjainserttiä mahtavassa auringonpaisteessa. Pidän muutaman päivän talviloman ja kirjaprojektilleni varaan samoin pari päivää. Jospa nyt vähän kertaan viime viikkojen kulttuuritarjontaa, niin Pirkko Saision Kielletyt laulut oli loistava, Of(f) Course Aleksanterin teatterilla ylivoimaisesti hauskin ja mieleenpainuvin tanssiproduktio ikinä, Zodiakin Side Step -festivaalin esitykset aika lailla tunteita nostattavia, Spring awakening ihan jees ja Kellariteatterin ME on enemmän yritteliästä, mutta olankohautuksella ohitettavaa. Joka tapauksessa rikastuttavia kokemuksia.

Tulevaisuudentutkimuksen Seuran TOP TEN Futures -seminaarissa sain puhua turhuuden ja olennaisen luonteesta vuonna 2020. Oli kyllä hyvä toimeksianto, sillä se sai miettimään aihetta huolella eikä oivalluksilta voinut välttyä. Ensi vuosikymmenellä betoni on kalliimpaa kuin marmori ja moni nyt olennaiselta tuntuva asia turhaa.

2. tammikuuta 2009

Hyvää alkanutta vuotta, ystävät! Perjantain auringonpaisteessa maailma näyttää uudelta, raikkaalta ja kutsuvalta. Vuodenvaihteen yskä ja flunssanpoikanen ei häirinnyt, juhlien vietto oli onnellista. Työ yritysvalmentajana on ollut kasvattavaa, rikasta ja tuloksellista. En kaipaa varsinkaan kaupallisen tutkimusmaailman ahdasta ilmapiiriä enkä muutenkaan mennyttä aikaa.

Mitäpä jäi mieleen viikonlopun lehtienlukutuokiosta? En ole koskaan oikein pitänyt imagokonsulttien työtä tärkeänä, mutta mutta... SDP:n puoluejohto todella tarvitsee sellaista kipeästi. Nuo Iltalehden glamour-kissajutut eivät auta demarien asiaa yhtään, päinvastoin.

5. joulukuuta 2008

Takana on kiivastahtinen marraskuu ja edessä itsenäisyyspäiväviikonloppu. Marraskuussa mittariin tuli ennätysmäärä kilometrejä ja valtava määrä kontakteja, myös uusia ystäviä. Levin ja Tarton riemukkaiden työmatkojen jälkeen ehdittiin tyttöjen kanssa pitää lomaa Ikaalisten Kylpylässä. Tuntui erityisen hyvältä istua ulkoaltaassa, kun lumihiutaleet putoilivat päälaelle ihanan lämpimässä vedessä. Tampereella käytiin katsomassa Aukioloaikoja -tanssiesityksen ensi-iltaa. Se oli hieno elämys, mahtava koreografia ja vaikuttava joukko nuoria tanssijalupauksia lavalla. Tanssin tulevaisuus näytti tuolla todella hyvältä.

Kohta on edessä ensimmäinen jouluaatto eron jälkeen, yksin. Voi olla tunteen tasolla aika haastavaa. Kaikki jouluvalmistelut on jo tehty, siivousta täytyy kyllä vielä harrastaa.

11. lokakuuta 2008

Kuluneen viikon ärsytysmomentti löytyy maanantailta. Iltapäiväkone Seinäjoelta Helsinkiin ei lennä teknisten vikojen vuoksi, joten pääsin kuluttamaan aikaa Seinäjoen lentoaseman sinänsä viihtyisässä kahviossa. Finncomm tuottaa pettymyksen jo kolmannen kerran tänä vuonna. Paljon matkustavalle epäluotettavuus on erityinen ongelma.

Viikon reissailu päättyi perjantaina ja lauantaina Turkuun Edistyksellisen Tiedeliiton vuotuiseen seminaariin. Koetin luodata tulevaisuutta ja puhua myös kuntavaalikeskustelun ulkopuolelle jäävistä teemoista. Tällaisissa tilaisuuksissa on luontevaa ilmoittaa ennen kommenttiaan, että olen myös itse ehdokkaana. Jos päättää toimia yhteisöllisesti ja tukea oman lähiyhteisönsä työtä asiantuntijana, niin media pääsääntöisesti tuomitsee puheenvuorot automaattisesti korruptoituneiksi. Asiantuntija muuttuu vaalien alusajaksi epäluotettavaksi median silmissä tehtyään yhteisöllisyyttä tukevan liikkeensä. Karenssit koskevat onneksi vain asiantuntijoita, joilla on jotain sanottavaa, mutta ei urheilijoita, laulajia tai pintajulkkiksia. Yhdessä voimme sitten hämmästellä vaalien jatkuvaa viihteellistymistä.

Jostain syystä mediassa uskotaan, että asiantuntijat luopuvat ehdokkaina ollessaan objektiivisuudestaan ja antavat puolueellisia tai muuten värittyneitä lausuntoja. Herätkää, nyt ollaan 2000-luvulla. Ei kukaan itseään kunnioittava tutkija tai asiantuntija tietoisesti vaaranna koko uraansa yhden haastattelun tai yksien vaalien takia.

Lauantai ja sunnuntai - onnellista elämää ja auringon paistetta.

1. lokakuuta 2008

Pääsin tänään hyvätasoisen keskustelutilaisuuden lavalle puhumaan politiikan ja internetin yhdistelmästä, järjestäjänä Ajatuspaja e2. Hyviä esityksiä ja napakoita kommentteja. Usko siihen, että ajattelijoita löytyy, kasvaa. Muistuu mieleen takavuosien 17 yhteydenottoani keskeisiin poliitikoihin, joista kukaan ei vastannut. Viime keväänä lähetin Barack Obamalle kannustusviestin Hillary-taistoon. Vastaus tuli neljän tunnin sisään - "Barack lähettää kiitoksensa ja terveisiä eurooppalaisille ystävilleen jne.", lähettäjänä nuori nainen kampanjatoimistosta. Suomalaiset ministerit eivät vastanneet äänestäjälleen, mutta Yhdysvaltain tuleva presidentti vastasi kyllä kannattajalleen, joka ei ole edes äänestämässä. Hiljaiseksi vetää.

En vastaa vaalikoneisiin - periaatteesta. Vaalikonekysymyksissä jauhetaan samoja kysymyksiä kuntavaaleista toiseen. Kuntien rooliin ja niiden muuttumiseen liittyvät tulevaisuuskysymykset eivät kiinnosta mediaa eikä niiden haluta sotkevan tylsiä, väkisin väännettyjä vastakkainasetteluita. Pitäkää hyvänänne.

28. syyskuuta 2008

Sain vaaliteemani valmiiksi ja huomenna ehkä täytän vaalikoneiden tiedot. Hommaa on sopivasti, ei liikaa. Oulun kaupunkisuunnitteluseminaarissa sain mielenkiintoista ja asiantuntevaa seuraa. Oululaisten ote alueensa kehittämiseksi on hieno, kunnioitan.

Ilta vierähti kulttuurikeskus Stoan tiloissa, Alpo Aaltokoski Companyn esityksiä seuratessa. Hieno, intensiivinen kokemus. Milloin saamme tällaista Espoon puolelle Louhisaliin?

17. syyskuuta 2008

Olen saanut tässä syksyn kuluessa osallistua omalla työpanoksellani KTL:n ja Stakes fuusioprojektiin. Merkittävä uusi laitos aloittaa suomalaisen hyvinvoinnin tarkkailijana, kehittäjänä ja tutkijana. Odotukset ovat korkealla.

Päätin lopulta lähteä kunnallisvaaleihin ehdokkaaksi Espoossa. Kuntatalouden haasteet kasvavat merkittävästi tulevina vuosina ja haluan kyllä olla mukana, kun selviytymissuunnitelmia laaditaan. Näissä vaaleissa ystävien, kollegojen ja sukulaisten viidakkorumpu ja sähköpostituki ovat pääosassa.

Kävin lauantaina Metallimessussa Espoonlahden kirkossa. Oli raikasta. Saarna toteutettiin kahden papin dialogina. Uudet, kiinnostavat konseptit voittavat suosiota vääjäämättä.

4. syyskuuta 2008

Elokuun ensimmäisenä päivänä alkoi syksy sateineen ja syyskuun ensimmäisen päivän aamuna tuulilasista sai raaputtaa jäätä öisen pakkasen seurauksena. Lokakuun ensimmäisenä pitää pyrkiä pois maasta, enpä uskalla ajatella mitä silloin on odotettavissa. Sain nostettua takapihan pienen suihkulähteen moottorin ylös elokuun viimeisenä, nyt oli ajoitus kohdallaan.

Puoluetukiuutisointi teki tehtävänsä: yrittäjien tuki Keskustalle ja Kokoomukselle on median toimesta kriminalisoitu tyylikkäästi ja tuki Kuntavaaleissa on nolla euroa samaan aikaan kun muiden yhteiskunnallisten toimijoiden tuki - verovapaana - jatkuu entiseen malliin muille puolueille. Tutkivan journalismin näkökenttään ei rahoituksen kirjo taaskaan päässyt koko leveydeltään. Jään odottamaan analyyttisempaa jatkoa.

Sain professorikseni ja väitöskirjatyöni ohjaajaksi taas Terhi-Anna Wilskan, mahtavaa! Timo Toivoselle kiitokset tähänastisesta tuesta ja hyviä eläkepäiviä. Nyt kun vaan löytyisi aikaa...

9. heinäkuuta 2008

Puoluetukikeskustelu ja puoluekokousuutisointi avasi taas silmiä melkoisesti. Itse tapahtumia ja esimerkiksi äänestystuloksia ei voi mediassa muuttaa, mutta päätöksille ja valinnoille voi aina kehitellä todellisuudesta kaukana olevia motiiveja. Olen asiasta lievästi järkyttynyt.

Kesäloma alkoi - sairastelulla. Hieman liian kova kevätkausi purkautui pakkolevolla. Ehkä olen yrittänyt saada liian paljon aikaan sekä työssä että yksityiselämässä. Eräs ystäväni kärsii sydänoireista, toinen hyvä ystäväni menehtyi nuorella iällä. Pistää miettimään tätä oman elämän tavoiteasetantaa.

13. kesäkuuta 2008

Jännittävää seurata median peittelemätöntä ajojahtia, jonka kohteena Suomen Keskustan puoluesihteeri on. Sanamuotoja ja äänenpainoja nousujohteisesti muuttamalla luodaan tunnelmaa lynkkauskokouksesta. Huomenna median vaikutusvalta punnitaan jälleen kerran, kun Joensuussa äänestetään.

Huomasin tuossa asiaa hieman pengottuani, että Nestlen jugurtti-Fitness -muroista 23,1% on sokeria. Tätä ei heti tajua, sillä muropaketti on täynnä siinä määrin harhaanjohtavia viestejä, kyseenalaisia taulukoita ja joogaavien, kiinteävatsaisten kaunottarien kuvia. Kansallinen ylipaino-ongelma on liian usein vain kansalaisen ongelma.

Takapihani pieni puutarha kukoistaa ja tänään ensimäinen ruusu puhkesi kukkaan. Olen ihmeissäni, sillä kaikkien kasvien talvehtiminen onnistui enkä ole onnistunut saamaan mitään hengiltä.

28. toukokuuta 2008

Tämä vaalirahoituskohu on kyllä aika tragikoominen tapahtumasarja. Traagista on tuo ääneenlausuttu tulkinta kahden kerroksen laeista, noudatettavista (joissa on sanktio) ja turhanpäiväisistä (joissa ei ole sanktiota). Pitääpä jossain vaiheessa poimia nimenomaan sanktioilla varustetut viime vuosien säädetyt lait, jolloin on ilmeisesti nähtävissä ne kansanedustajien nimenomaan tärkeinä pitämät asiat. Koomista on se yleissivistyksen vaje, jonka pohjalta vaalirahoitus yrityksiltä ja yhteisöiltä tulee monelle yllätyksenä. Samoin koomista on myös se, että vaalirahoituksen kaventuessa puolueet varmasti karsivat mediapanostuksiaan ja näin syntyy uusia antisankareita. Jos ehdottaa tv-mainonnan vähentämistä, niin siitä saa ehdottaja varmasti kärsiä jollain tavalla. Kiinnostavan dialogin kävijän mediajulkisuuden etumerkki vaihtunee plussasta miinukseksi.

Maailma Kylässä toi yhdeksännen kerran raikkaita tuulahduksia eri puolilta maailmaa. Kaikkea ei päästy katsomaan, väkeä riitti tungokseen asti.

Voice on aloittanut mielenkiintoisen argumentoinnin tulevista keikoista. Matt Pokoraa kannattaa mennä katsomaan, koska hänellä on hyvin treenatut vatsalihakset ja 30 Seconds to Marsia siksi, että laulusolisti Yared Leto on kellistänyt niin Cameron Diazin, Lindsay Lohanin kuin Scarlett Johansoninkin. Mitäpä musiikista, ihan siedettävää kai?

7. toukokuuta 2008

Käytiin aika lailla isolla porukalla Amos Andersonin taidemuseon Domus Pompeiana -näyttelyssä. Marcus Lucretiuksen ruokasalia ihastellessa viehättävä oppaamme Päivi kertoili tuon perheen arjesta, erilaiset muusikot ja viihdyttäjät tuottivat hyviä hetkiä talon väen ruokaillessa. Kiusallista miten vaikeaa on tuon jälkeen on perustella lapsille, miksi Pikkukakkosta ei saa katsoa ruoka-aikaan.

Olen varsin innostunut pienen puutarhani laittamisesta. Se on kovin sopivan kokoinen, riittävän pieni tällaiselle viherpuuhaamiseen tottumattomalle, joka on aiemmin noudattanut ns. yhden ruukun periaatetta eli vain yksi elävä kasvi kodissa kerrallaan. Nyt näyttää hyvältä ja grillikausi avataan juhlallisesti huomenna.

Joensuun reissukin on takana. Kyllä tuo Joensuun Areena on vaikuttava paikka, puurakenteinen isojen tapahtumien näyttämö. Joensuu vaikutti muuten kovasti vireältä kaupungilta.

12. huhtikuuta 2008

Pieni kirjoitustaukoni johtui kovasta kiireestä, kun elämässäni on nyt ollut riittävästi muutosta, jota en osannut ennakoida. Olen saanut nyt jo paljon kysymyksiä kirjoitustauon syistä ja oikeastaan liikuttuneena huomaan, että päiväkirjaani luetaan ja että sillä on merkitystä. Lupaan siksi jatkaa kirjoittamista säännöllisemmin ja kommentoitavaa sekä kerrottavaa kyllä riittää.

Näin kymmenen tunnin yöunen jälkeen olo on mahtava. Työviikko on ollut rankka, runsas ja monipuolinen. Ja mistä on ollut näissä työprojekteissa kysymys? Hiljaisesta, mutta päättäväisestä vallankumouksesta, jossa organisaatiot ovat päättäneet olla alistumatta nykytilaansa ja rakentavat uutta. Halusta uskoa siihen, mitä ei voi vielä nähdä.

14. helmikuuta 2008

Hyvää Ystävänpäivää! Viimeisen vuoden ajan olen osannut olla erityisen kiitollinen ystävistäni. Hyviä ja hankalia hetkiä on jaettu urakalla. Ja elämä ei ole yhtään hassumpaa.

25. tammikuuta 2008

Koti on uudelleen kalusteissa ja paine helpottaa. Avioeron jälkeinen sekaisuus on näköjään vakio, sitä ei voi suunnitelmallisuudella poistaa. Mieli on jo valoisa, mutta aikaa ajatteluun kaipaa edelleen.

Sain kunnian toimia valitsijana Vuoden 2007 Kristillinen Mediateko -tunnustuksen saajalle. Valinta oli lopulta aika helppoa tehdä, tunnustuksen sai Metallimessu. Sen sisällön ja muotokielen suhteen tehdyt valinnat ovat olleet erittäin hyviä ja konsepti on vakiinnuttanut asemansa viime vuoden kuluessa. Täytyy ihailla sitä päättäväistä puurtamista, jota uuden konseptin luominen aina tarkoittaa. Kaikkea uutta vastustetaan ankarasti heti kättelyssä, varsinkin Suomessa. YLEn rohkea avaus kuolema-aiheisesta reality-sarjasta sai kaikki nyrkinheristäjät liikkeelle jo ennen kuin edes tiedetään, mistä tarkalleen on kysymys. Arkkipiispa Paarman kommentit herättivät toivoa, hienoa viisautta kirkkomme johtajalta. Kuolemastako nyt ei saisi julkisesti puhua, kun kaikkea muuta voi retostella, urkkia ja läpivalaista jälkimodernissa yhteiskunnassamme? Kuolema on luonnollinen asia, vieras ja samalla pelottava. Me luemme lööpeistä kuolemaa aina kun se on poikkeuksellista ja dramaattista, mutta yksinäisyyden vuoksi aamuyöstä henkensä riistäneet eivät koskaan ylitä median uutiskynnystä. Hyvä YLE, millään muulla kanavalla ei ole riittävästi rohkeutta ja näkemystä tällaisten oikeiden, mutta haastavien teemojen käsittelyyn.

Metallimessusta vielä. Kun Eiffel-torni aikoinaan valmistui Pariisin maailmannäyttelyyn, sitä vastustettiin siinä määrin, että paikalliset perustivat kansanliikkeen saadakseen sen puretuksi. Lordia pilkattiin ja hävettiin aluksi, nyt bändi on saanut nimikkoaukionsa ja paikkansa kansallissankareiden joukossa. Olisiko mitenkään mahdollista, että me hiljalleen edes vähentäisimme sitä besserwisser-nuijan käyttöä, jolla aina huidotaan kaikkia rohkeita uusajattelijoitamme, uudisraivaajiamme ja muita pioneereja takaraivoon uusien ajatusten ilmaantuessa? On kai rohkeata toivoa tukea uusien avauksien tekijöille, mutta jos edes vihan ja vastustuksen määrää voisi hieman maltillistaa?

1. tammikuuta 2008

Hyvää alkanutta vuotta 2008! Omassa elämässäni se merkitsee monin tavoin uuden alkua ja oikeastaan odotan jo innolla, että vuosi pääsee vauhtiin. Vuoden vaihde sujui mukavissa merkeissä Tampereella Unelma Suomesta -tapahtumassa sekä ennen kaikkea hyvien ystävien luona. Atalan taivaalla räiskyi ja paukkui pitkään sekä hartaasti, ilotulitus oli hulppea. Muistan nähneeni vastaavaa kyllä pienenä poikana, mutta silloin tulituksesta vastasi kaupunki. Vauraus näkyy ja kuuluu.

14. joulukuuta 2007

Elämä on melkoisessa myllerryksessä ja uudet järjestelyt vievät kaiken ajan. Aloitin uudessa työpaikassani Primella partnerina ja startti on ollut todella innostava. Viikko vierähti Teneriffalla ja tuntuu, että nyt on voimia selviytyä tästä pimeän jaksosta.

31. lokakuuta 2007

Edellinen viikko meni kertausharjoituksen merkeissä. Mikä on Upinniemessä (varuskunta) erikoista? Se on kuulemma ainoa paikka Suomessa, josta venäläiset ovat poistuneet vapaaehtoisesti. Hieno viikko joka tapauksessa.

16. lokakuuta 2007

Olin aamulla YLE1:n radio-ohjelmassa haastateltavana kirjailija Juha Itkosen kanssa, aiheena suomalaisten arvot. YLEn ohjelmat ovat vierailijan näkökulmasta ihailtavan hienosti järjestettyjä. Paikallepääsy, ohjaukset ja valmistelut toimivat aina moitteettomasti sekä ennen kaikkea pohjatyö on vahvaa. Tuomas Enbusken ote asiaan ja sen käsittelyyn on mainio. Ja tuo Juhan uusi kirja kannattaa varmasti lukea. 

15. lokakuuta 2007

TEHYn irtisanoutumisuhan piirissä olevien määrä yllätti - n. 13.000. Tämä ei voi olla vaikuttamatta ammattiyhdistystoimintaan piristävästi. Järjestäytyminen näyttää tuovan hedelmää, vaikka korotuksista ei ole sovittu. Argumentaationa on käytetty sitä, että suomalaisten sairaanhoitajien palkat ovat 20 prosenttia pienemmät kuin Euroopassa. Sikäli hienoa argumentointia, että ekonomien ja diplomi-insinöörien palkat ovat puolestaan 40 prosenttia alhaisemmat verrattuna mm. saksalaisten kollegojen palkkoihin. Joko siis nousemme barrikadeille..?

Viikonloppu vierähti risteilyllä, varsin virkistävää. Laivayhtiöt tosin voisivat uusia konseptejaan ainakin viihteen osalta. Vai mitä olet mieltä yökerhoshown nimestä The show must go on? So original.

3. lokakuuta 2007

Olo on hieman flunssainen. Onneksi eilen oli parempi fiilis, kun ilta vierähti aamuyön puolelle Virgin Oilissa. Erityisesti TarjaRockin finaali (Carmen Gray) oli vaikuttavaa kuultavaa ja kundit hyvässä vedossa. Milloinkahan media löytää CG:n kunnolla? Lavakarismaa on paljon enemmän kuin monilla tunnetuilla nimillä.

Kesästä muistui mieleen Pori Jazz ja US3:n keikka. Olin innoissani, yksi suosikkini livenä lavalla. On ollut hyvä keikka- ja konserttivuosi.

Häiritseekö sinua se, että iltapäivälehtien uutisissa "tositeeveeuutiset" ovat Burman sotilasjunttauutisoinnin ja TEHY:n lakkoaieuutisten välissä? Ei meillä Suomessa voi mennä näin huonosti.

25. syyskuuta 2007

Ehdin jutella maanantaina Sipulissa Jukka Puotilan kanssa, hänellä sattui olemaan poikkeuksellinen suvantohetki ennen lavalle menoa. Sain joskus 90-luvun alussa tehdä pientä videofilmiä hänen kanssaan Korpilammella. Jukan maskeeraaja huomasi silloisen yhdennäköisyytemme ja ehdotti, että minut maskeerattaisiin Uffe-hahmoksi. Vieläkin hieman kutkuttaa tuo ajatus. Jospa olisi uusi ura auennut..?

Jatkoin illalla Cirque du Soleil'in Delirium-esitykseen. Väkisinkin tuli mieleen Guy Debordin kirja Spektaakkelin yhteiskunta. Esitys oli toki vaikuttava ja siinä oli hienoja osioita, mutta kuitenkin... Olen ollut mukana monissa esittävän taiteen projekteissa ja saldoksi jäi, että olen kokenut parempia, koskettavampia hetkiä mm. Raatikon, Uotisen, Kansallisoopperan baletin ja Arktiset askeleet -tapahtuman puitteissa. Näissä kokoluokka on vaan ollut pienempi.

23. syyskuuta 2007

Olin tänään Kirkon Ulkomaanavun 60-vuotisjuhlissa Vanhalla. Hienosti järjestetty juhla. KUA saa aikaan paljon konkreettista hyvää kohdemaissa ja se on selvästi vetovoimainen. Juha Tapio lauloi toivomani Kaunis ihminen -laulunsa, tuon levyn suosikkini. Oli loukannut jalkansa jalkapallossa. Miten meillä kaikilla on nykyään urheiluvammoja? Joko me urheilemme selvästi aiempia vuosia enemmän, pelaamme kovempaa peliä tai unohdamme lämmittelyn tärkeyden.

10. syyskuuta 2007

Pitänee hiljalleen kerätä väitöskirja-aineistot esiin ja jatkaa kirjoitustyötä. Syksy on ollut ennennäkemättömän kiireinen. Toisaalta kiireestä puhuminen on vain tapa luoda asioille ahdistavia reunaehtoja. Lopulta kaikki se, minkä pitää tulla tehdyksi, tulee tehdyksi. Päivän koskettava mietelause:  "even if you're on the right track, you'll get run over if you just sit
there". 

17. elokuuta 2007

Täytyy sanoa ensin, ettei suonissa virtaa pisaraakaan pohjalaista verta. Jotenkin vain rakastuin Lauri Tähkä & Elonkerjuun viulusoundeihin. Eilisessä Eloriehassa Kaivolla livenä LT ja kumppanit olivat loistavassa vedossa. Johannan viulu soi poikkeuksellisen hienosti, pitkän tradition voi kuulla, mutta perintö ei ole velvoittava vaan puoleensavetävä.

10. elokuuta 2007

Kesä on parhaimmillaan, työpäivien jälkeen mennään rannalle ja vesi virkistää. Kaupan alan toimijat väittävät syyskauden alkaneen jo heinäkuun viimeinen päivä, enpä aio uskoa. Meillä on merkillinen vimma elää mielissämme aina tulevaa aikaa ja tämän päivän runsaus saattaa jäädä huomaamatta. Lapin rinteilläkin on syksyllä tungosta ja parhaimpina kevätpäivinä runsaasti tilaa. Haluan tarttua hetkeen. Tämä päivä on hieno.

15. heinäkuuta 2007

Palasin juuri tien päältä kotiin, Tampere jäi taakse. Sitä ennen Sauvon saaristo, Kuopio ja Tahkovuori. Mitä jäi mieleen? Amurin työläiskorttelit, Hatanpään Arboretum, Pyynikin hiekkaharjut, Antti Tuiskun itsetuntoiset spiikit Kuopion Viinifestivaalien keikalla, Tahkon maastopyöräkisan (120 km!) kilpailijoiden loppukiri-irvistykset ja melontaretki vastatuuleen. Paljon pieniä tuokiokuvia, yhteistä naurua ystävien kanssa. Hieno maa, aurinkoisia ihmisiä.

29. kesäkuuta 2007

Vihdoin viimeinen työpäivä ennen kesälomaa. Hallinnollista työtä, dokumentointia, pöydän puhdistusta, poissaoloviestejä. Lupaan kirjoittaa päiväkirjaani viimeistään 31. heinäkuuta. Sillävälin aurinkoista ja rentouttavaa kesälomakautta!

26. kesäkuuta 2007

Pitäisikö myydä golfmailat? Hirsalan uusi kenttä on todella vaikea, jos lyönti ei ole piikkisuora. Raffeissa pallot häviää nopeammin kuin possessiivisuffiksit mainosteksteistä. No, ehkä en luovuta. Golfklinikalle pitää suunnistaa ja aloittaa kadonneen swingin metsästys.

24. kesäkuuta 2007

Juhannusaattona Linnanmäki on parhaimmillaan, sopivasti kansaa muttei liikaa jonoja. Hurjakuru alkaa olla tyttöjen mielestä jo Lällykuru, joten helpot kierrokset ovat isiltäkin tästälähin vähissä. Rinkelissä piti käydä hakemassa siedätyshoitoa, korkeat paikat eivät ole minua varten. Ruokavalio saa Lintsillä taipua, makkaraperunoita on pakko saada. Juhannuspäivänä mökkimaisemissa oli tavallista juhlavampaa.

14. kesäkuuta 2007

On aika hienoa, jos kesäkuun työt kääntyvät helpommiksi tai ainakin vähemmän kuormittaviksi kesäloman lähestyessä. Nyt sitä jo ehtii nuuhkia sateisen puiston vastaleikatun nurmikon tuoksua ja katsella villilupiinien väriloistoa taukopaikalla. Tänään matka vei Kotkaan ja toi mukanaan paljon hyviä muistoja. Tien päällä ehtii ajatella.

Kuntaliitokset puhuttavat monin paikoin. En ole innostunut Sipoon alueiden liittämisestä Helsinkiin, sillä toivon kuntainstituution aktivoitumista asukkaiden suuntaan ja paikallisen identiteetin rakentumisen mahdollisuuksia. Salon suunnalla kuntaliitokset ovat sujuneet vallan sopuisasti. Seinäjoen ja Nurmon tapauksessa on ilmeisesti jo useampia tutkintapyyntöjä liikkeellä. Tunteet käyvät kuumina. Seinäjoen suunnalla kuulemma lyödään jo vetoa, tuleeko Provinssirockista vai kuntaliitoksesta enemmän järjestyshäiriöitä.

3. kesäkuuta 2007

Osa ystävistä toipuu futiksen Serbia-tappiosta, osa lätkän MM-finaalitappiosta ja osa ministerivalinnoista, edelleen. Mistä olen itse toipumassa? En mistään ja se on vähän outoa. Sunnuntaipäivä kului Träskändan nurmilla piknikillä. Siinä loikoillessa mikään huoli ei painanut, minnekään ei ollut kiire ja kesä maistui. Huoltahan ei pidäkään jatkuvasti kantaa, mutta mihinkään tiettyyn ilmansuuntaan ei juuri nyt tarvitse sännätä eikä mitään ihmeempää ole näköpiirissä. Annetaanpa tämän tilan jatkua syksyyn.

30. toukokuuta 2007

Mitä pitäisi tietää Tapaksista? Ei välttämättä mitään, mutta lammaspaimenten laajalle levinnyt perintö on sympaattista ja pienimuotoista kansanperinnettä, jonka parissa ilta sujuu rattoisasti. Kim's Tapas Korkeavuorenkadulla on kotoisa paikka, kannattaa käydä. Toinen suosikkipaikkani on pieni suklaapuoti Senaatintorin kulmilla, jos innostuit vinkeistä. Ja Kampin kulmilla olevassa aussibaarissa on juurevaa tunnelmaa ja livemusiikkia. Levymusiikkiakin piti välillä kuunnella. Mitä jäi päällimmäisenä mieleen? Toivottavasti Hanna Pakarinen löytää itselleen sopivan siipan, jotta saadaan vähemmän ahdistuneempia sanoituksia.

16. toukokuuta 2007

Dokumentit eivät aukea eikä yhteyttä työpaikan palvelimeen tunnu taaskaan syntyvän. Minun pitää nyt peitellysti kertoa tietokoneelleni, että odotan sen suoritustasolta enemmän. Käyn siis tietokoneeni kanssa kehityskeskustelun. Perustelen, miksi sen täytyy olla valmis työntekoon minä vuorokauden aikana hyvänsä ja tarvittaessa myös pitkiä yhtäjaksoisia aikoja. Tyrmään myötäkarvahengessä sen vaatimukset uudesta tietokonelaukusta sekä tiheämmästä vierailufrekvenssistä atk-tuen huoltovarikolla. Vilautan sille puolihuolimattomasti vaimoni tietokonetta, jotta se ymmärtää ainutlaatuisuuden olevan vain teoriaa. Seurantajakson päätyttyä totean, ettei koneen suoritustaso kuitenkaan parantunut. On siis aika ottaa perinteisemmät konstit käyttöön. Kerron tietsikalleni olevani isompi kuin se ja kykeneväni paiskaamaan sen milloin tahansa ulos ikkunasta. Ja naps, toivottu suoritustaso löytyy. Lopultakin se oppi arvostamaan paikkaansa työpöydälläni.

15. toukokuuta 2007

Puhelin on tänään soinut ja tuttavat ovat tiedustelleet työpaikan vaihdoksestani. Siis mitä, enhän minä ole vaihtanut työpaikkaa? Tuoreen Jade-lehden haastattelussa minua tituleerattiin Talentumin projektipäälliköksi. No, edes yrityksen alkukirjain osui kohdalleen.

Tänään pidimme Pekka Himasen kanssa perättäiset luentotilaisuudet nuorelle toimittajakunnalle. Vieläkin on raikkaan sähköinen olo, kysymykset olivat todella hyviä. Vaativa yleisö tai paremminkin kanssa-ajattelijaryhmä on aina kohokohta. Joka kerran oppii jotain uutta.

12. toukokuuta 2007

Vinkeä viikonloppu, kun sekä viisu- että MM-finaali osuvat samoille päiville. YLE on hoitanut tehtävänsä mallikkaasti ja tämän tapaisia kansanjuhlia kaivattaisiin Helsinkiin enemmänkin. Senaatintori saisi olla pysyvästi yhteinen olohuoneemme. Pääsiäisen jälkeen tämä oli ensimmäinen viikonloppu, jolloin joku tuttu ei päivitellyt hallituksen ministerivalintoja. Ei varmaan tarkoita, että pääkaupunkiseutu olisi antanut hyväksyntänsä, mutta päivittelyyn käytetty energia on löytänyt uusia kohteita.

30. huhtikuuta 2007

Yksi parhaimmista asioista, joita vaaliehdokkuus toi mukanaan, oli avun pyytäminen. En yksinkertaisesti ole tullut huomanneeksi, että olen ollut kovin monessa projektissa ja talkoissa mukana, mutta aina tekemässä jotakin pientä palasta suurempaan kokonaisuuteen. Vaalivalmisteluissa piti kääntyä ystävien ja tuttujen puoleen ja pyytää apua. Oli hieno kokemus saada niin monelta apua. Kansalaisyhteiskunta ei ole ehkä voimissaan, mutta ei sen mahdollisuutta ole myöskään hukattu.

16. huhtikuuta 2007

Keväinen Tukholma oli yhtä yllättynyt lämmöstä (22 astetta) ja auringosta kuin Helsinkikin. Kallioille keräännyttiin ottamaan aurinkoa ja hymyileviä kasvoja näki joka puolella. Käsintehtyihin vohveleihin pakatut jättijäätelöt maistuivat. Voimat ovat palautuneet.

1. huhtikuuta 2007

Aikainen kevät lämmittää sekä sydäntä että luontoa. Toukokuisessa tunnelmassa pienet virpojat kiertävät ovia ja jättävät itse tekemiään muistoja naapureille. Jotenkin sitä toivoisi, että syystä taikka toisesta joka ovella kävisi joku, ettei yhtään ovea jäisi jota kukaan ei kolkuta.

Vaaliurakka oli käsittämättömän rankka. Vieläkään ei ole aika summata kaikkea mielessä pyörinyttä, vaan toipuminen pitää saattaa loppuun asti. Mieltä lämmittäviä kannustusviestejä tippuu edelleen. Turhaa työtä tämä ei ole ollut.

27. maaliskuuta 2007

Uupumus ei ota hellittääkseen. Unirytmiä ei ole ja kroppa on sekaisin. Alkaisipa arki.

20. maaliskuuta 2007

Vaalien jälkeen on edessä paluu arkeen, joka alkoi tunnelmia luonnehtiessa sekä myöhemmin illalla YLEn pääuutislähetyksessä uuden eduskunnan arvopohjaa kommentoidessa. Hienoa, että vaalikaranteeni loppui.

19. maaliskuuta 2007

Vaalipäivän iltana alkanut takatalvi ennakoi äänestysprosentin laskua ja niin myös kävi. Oma äänimääräni oli lopulta 421. Tunnen suurta kiitollisuutta äänestäjiäni kohtaan ja pyrin vaikuttamaan lupaamallani tavalla, vaikka en tullutkaan valituksi. Puoluejohdon neuvonantajana vaikutuskanavia on joka tapauksessa merkittävästi. Pitkä uurastuksemme erilaisen kampanjoinnin ja toimintatavan luomiseksi kantoi hedelmää: Suomen Keskusta voitti vaalit sekä ännimäärin laskettuna että paikkaluvussa.

Haluan esittää sydämelliset kiitokseni kaikille minua tukeneille, äänestäneille, kannustaneille sekä ylipäätään ystävilleni kaikesta, mitä teitte yhteisen vaaliprojektimme onnistumiseksi. Erityisen kiitollinen olen vaimolleni Maritalle, joka uurasti ympäripyöreitä päiviä tuulessa, räntäsateessa ja tuiskussa kanssani.

18. maaliskuuta 2007

Saimme aurinkoa vaalipäivään. Kaikki olennainen on tehty, mieli on levollinen. Toivon, että äänestysinto kasvaa ja vaaliuurnilla käy kuhina.

16. maaliskuuta 2007

Alkavalla kaudella on syytä nostaa eduskuntakäsittelyyn sellaisia teemoja, joiden voidaan nähdä kriisiytyvän ennen vuotta 2015 eli kahden seuraavan vaalikauden kuluessa. Ennakoiva reagointi estää ongelmien syntymisen. Politiikka ei saa jäädä syliin tippuvien ongelmien käytännön ratkomiseksi. Seuraavassa kuusi kriittistä yhteiskunnallista muutosvoimaa, joihin on reagoitava alkavalla istuntokaudella.

1.     Työasenteen murros. Suomalaisten suhtautuminen työhön on muuttumassa siten, että jatkuvan, pitkäkestoisen työuran puitteissa pyritään hankkimaan kasvavasti erimuotoisia vapaajaksoja. Esimerkiksi ylemmistä toimihenkilöistä n. puolet on jo käyttänyt tai harkitsee sapattivapaata. Vapaa-ajan arvostuksen kasvun vuoksi olemme halukkaita säätämään kulutusresurssejamme myös pienemmäksi, kun aiemmin pyrittiin ainoastaan tasaiseen, nousujohteiseen kulutusresurssien elinikäiseen kasvattamiseen.

2.     Kasvava kuluttajuus, oheneva kansalaisuus. Valinnanvapauden tuoma vaihtoehtojen määrä ja yleinen kiireen kokemuksen räjähdysmäinen kasvu on saattanut yhteisiä asioita ajavat yhteisöt vaikeuksiin. Kahdeksassa vuodessa suomalaisten halu antaa oma panos yhteiskunnan hyväksi on laskenut 20 prosenttiyksikköä. Jos perinteisiä yhteisörakenteita (partio, vapaaehtoinen maanpuolustus, seurakunnat, kehitysyhteistyöjärjestöt) ei vahvasti kehitetä, ne ajautuvat syvenevään jäsenkadon aiheuttamaan kriisiin. Tiivistäen, partio ei tule selviämään Playstation –kilpailusta. Yhteiskunta on kuitenkin tälläkin hetkellä riippuvainen kolmannen sektorin palvelutarjonnasta.

3.    Suurten ikäluokkien voimavuodet. Terveyttä edistävien elämäntapa- ja harrastemuotojen valintaa on tuettava merkittävästi, jotta sekä työvoimaresurssi- että elämänlaatunäkökohdista katsoen suurten ikäluokkien tilannetta hoidetaan ajoissa. Suurten ikäluokkien syyllistäminen on lopetettava ja keskityttävä edesauttamaan elinvoimaisten vuosien lisäämiseen.

4.     Hyvinvointipalvelujen kansalaisraportointi. Pohjoismaista hyvinvointimallia tulee palvelujen sähköistämisen yhteydessä kehittää siten, että kansalainen saa vuoden lopussa raportin käyttämistään yhteiskunnan hyvinvointipalveluista. Tällä estetään hyvinvointipalvelujen ”näkymättömyys ja huomaamattomuus” sekä vahvistetaan ymmärtämystä verotuksen mielekkyydestä ja vaikuttavuudesta.

5.     Innovaatioiden hyödyntämisohjelma. Suomi on kasvavasti panostamassa innovaatiopolitiikkaan ja tuotekehitykseen. Samalla olisi kiireesti käynnistettävä innovaatioiden hyödyntämisohjelma, jotta innovaatioiden tuoma työ, osaaminen ja vauraus hyödyttävät suomalaista yhteiskuntaa. Nykytilanteessa innovaation synnyttänyt pienyritys todennäköisesti myy innovaationsa oikeudet ulkomaiselle suuryritykselle, sillä yrittäjän näkökulmasta innovaation nopea rahastaminen on perusteltua. Realisointi on pienyrittäjälle äärimmäisen kannattavaa, mutta kansantalouden näkökulmasta tilanne on päinvastainen.

6.     Nuorten ennaltaehkäisevä päihdetyö. Valinnan vapaudelle ja kuluttajuudelle perustuvan yhteiskunnan on pidettävä parempaa huolta siitä, että erityisesti nuoret saavat valintojaan tukemaan riittävää informaatiota. Näin on erityisesti niillä elämänalueilla, joissa omien valintojen seurauksena voi olla syrjäytyminen, vakavat terveysongelmat tai pysyvä työkyvyttömyys. Valintojen edellyttäminen alaikäisiltä on kohtuutonta ilman riittävää tiedollista tukea. Peruskouluissa tehtävä ennaltaehkäisevä päihdetyö on erinomainen esimerkki nuoren päätöksenteon tukemisesta, jossa ei sorruta holhousmentaliteettiin.

14. maaliskuuta 2007

Maanantai-iltapäivä kului Sanomien Vaalitorilla. Tarjouduimme Jukka Relanderin (Vihr.) kanssa kilpasille aiheesta vasemmisto-oikeisto -akselin tulevaisuus. Historiantutkijan ja tulevaisuudentutkijan yhdistelmää ei kuitenkaan hyväksytty, joten väittelyn sijasta saimme ihastella Riitta Väisäsen Kymppitonni -tyyppistä visailua. Vaalitorin lavalla kuultiin myös asiaa ja erittäin hyvää debattia, varsinkin sukupolvien vastakkainasettelun tiimoilta. Tiistaiaamuna osallistuin kutsuttuna Ulkopolitiikka-lehden brunssitilaisuuteen. Haastatteluni julkaistiin tuoreessa UP:n numerossa. Vaalityön kannalta yhteiskunnallista kehitystä käsittelevät artikkelit eivät tosin paljoa auta verrattuna iltapäivä- ja naistenlehtijulkisuuteen, jolla on paljon merkitystä. Silti olen innoissani UP:n uutta keskustelua avaavasta linjasta. UP ja Kanava ovat tehneet ansiokasta työtä. Tänä iltana lähden Shakiran konserttiin ja sain Jarmo Korhosen (Keskustan puoluesihteeri) houkuteltua mukaan.

9. maaliskuuta 2007

Tiistai-iltana olin partiolaisten vaalipaneelissa. Se oli hyvin järjestetty ja nimekkäitä ehdokkaitakin oli saatu mukaan. Hilpeää miten kaikki tuntuivat olevan sydämeltään partiolaisia (Jukka Relander on sitä ihan oikeasti, Rellu veti ko. paneelin ennen vuoden 2003 vaaleja). Joka tapauksessa ehdokaskollegat esittivät hyviä kantoja partio-teeman ympäriltä. Torstaiaamuna olin ainoana miesehdokkaana Helsingin Keskustan Naistenpäivän brunssilla. Meillä on kyllä hyviä naisehdokkaita erilaisilla osaamistaustoilla.

Torstai-iltana pidin tulevaisuusesityksen Skanska Forumilla Paavo Lipposen esityksen jälkeen. Pidän tuosta Lipposen huumorin tyylilajista ja olisin mielelläni vastannut siihen, mutta asiantuntijapuheenvuoron luonne ei sitä salli. Olen tässä asiassa ehkä liian tunnollinen, sillä neutraliteetillä ei ole juuri virkaa vaalien alla. Helsingin Sanomat siteerasi ainoastaan Lipposen puheenvuoroa. Syksyllä Työ ja Elämä 2020 -seminaarissa esitin joukon teesejä tulevaisuudesta, joita asiantuntijat kiittelivät. Mutta koska samassa tilaisuudessa Juha Mieto kertoi päivärytmistään (8h unta, 8h työtä ja 8h vapaa-aikaa), puheenvuoroni jäi huomiota vaille ja sanomalehdet raportoivat Miedon päivärytmiasiaa. Tulin myös hyllytetyksi Suomen Kuvalehden kolumnistitehtävästä, poistetuksi MTV3:n Luova Luokka-ohjelmasta sekä YLE:n Suomi Express -ohjelmasta, joten "asiantuntijajulkisuutta" ei ole luvassa. Yhteiskunnan kehittämistä koskevia lausuntoja ei mediassa pääse vaalien alla esittämään ellei sitä tee maksettuna mainontana.  Tutkijakollegani olivat syksyllä oikeassa.

8. maaliskuuta 2007

SAK:n vaalimainoksista on käyty kuplivaa keskustelua, joka johti alkuperäisten mainosten hyllyttämiseen. Mediassa pohditaan tuon operaation haitallisia vaikutuksia SDP:n kannatukseen. Suurempi asiakokonaisuus saattaa jäädä kohun vuoksi huomaamatta. Sekä SAK:n, mutta ennen kaikkea SDP:n mainonnan linjassa on tapahtunut pieni ja samalla merkittävä muutos. Sen kärjistykset, sävyt ja ennen kaikkea "sinisen maailman" kuvitteellinen syyllistäminen ovat aiempaan verrattuna siinä määrin irrottaneet otteensa todellisuudesta, että todennäköisesti SDP:n aiemman äänestäjäkunnan koulutettu ja sivistynyt siipi voi sen suhteen varsin huonosti. Ilmassa on ajatus sosiaalidemokraattisen agendan surkastumisen ensi merkeistä.

Mistä voi löytää mainonnallisesti onnistuneita esityksiä? Vasemmistoliiton nuorten ehdokkaiden Voima-lehden mainos (sivu 62) on hienosti rakennettu vertaisuuden teemalla, se on raikas. Kokoomuksen Hanna-Leena Hemmingin mainos on ehdokkaan ulkoisen viehättävyyden esiintuomisen lisäksi onnistunut tyylillään ja värisävyillään erottumaan kirkkaasti muista ja asemoitumaan kohderyhmänsä maailmaan. Tuo mainonta saattaisi jopa yksin riittää ilman, että ehdokas paljoa kiertelee kansan parissa (tätä vaihtoehtoa en toki suosittele).

Entä Suomen Keskustan mainonta? Pidättäydyn kommentoimasta päälinjoja kun olen niitä ollut itse rakentamassa. Keskustan kolmen naisehdokkaan yhteismainoksen teksti "Äänestä jotakuta Keskustan 102 loistavasta, osaavasta ja motivoituneesta naisehdokkaasta. Se on ainoa tapa saada enemmän tolkkua asioihin." tosin hymyilyttää. Onneksi olen auttanut naisehdokas Pia Leppäsen vaalityötä Uudellamaalla, niin säilyy edes jonkinlainen tolkkubalanssi, jos molemmat tulemme valituksi (Pia tuo runsaasti tolkkua). Ja lupaan mennä tolkkukurssille, jos sellainen on joskus miehille tarjolla.

4. maaliskuuta 2007

Vauhdikas viikonloppu on takana. Hanna Pakarisen levyjulkkareissa oli paljon tuttuja. Leave me alone kajahti illan päätteeksi aika fiiliksellä ja se on alkanut kuulostaa hyvältä. Lauantain ShamRock oli mahtava tapahtuma. Ellen Jokikunnas jäi sairaana pois, mutta sitä ei moni muistanut, kun komea lineup lähti jyräämään lavalla. Pitkä työrupeama huipentui lauantaiyöhön ja backstagella hyvää fiilistä jaettiin niin Katran kuin Carmen Grayn Nicklaksen ja Laurin kanssa. Noiden fiiliksien jälkeen on huvittavaa lukea median juttuja, joissa Suomen Keskustaa yritetään sitkeästi asemoida yksinomaan maaseudulle.

1. maaliskuuta 2007

Keskiviikko vierähti Rovaniemellä. Suurempi lumen määrä ja luonnon koskemattomuus tekivät maisemasta kauniin. Tämän viikon tehtävälistalla on mm. radiomainonnan viimeistely. Projekti on ollut todella kiva ja studiossa Aku Lundströmin työtä on ollut mielenkiintoista seurata. Torstaiaamun lehdistötilaisuudessa oli tupa täynnä. Helsingin ShamRock kiinnostaa rock-väen lisäksi mediaa. ShamRockin järjestämisen ajatus syntyi meillä kotisohvalla istuessa Hakan ja Jokelan Matin kanssa jutustellessa. Muistan miettineeni, että tästä tapahtumasta varmaan alkaa uusi jakso Helsingin Keskustan kasvutaipaleella. Parissa seuraavissa eduskuntavaaleissa paikkaluku saattaa kolminkertaistua.

26. helmikuuta 2007

Ihmisten kohtaaminen kadulla ja kohtauspaikoissa on se, mitä olen pitkään odottanut. Pitkä valmistelu on vihdoin kääntynyt loppusuoralle. Pakkanenkin on vähän hellittänyt, joten jalkautuminen on varsin mukavaa. Sain tänään niin paljon myönteistä palautetta töihin matkanneilta, etten olisi uskonut. Lauantai-iltana Virginissä jyrähtää käyntiin ShamRock, pitkään valmisteltu Tavallista Tanakampi Tupailtamme. Ja kattaus on todella kova.

22. helmikuuta 2007

Helsingin Keskustan väellä on hyvä ja innostunut ote vaalityöhön. Ilmeisesti tälle innolle pitää hakea vertaista yli 15 vuoden takaa. Vähän kuin itsekin innostuisit, sanoi taksikuljettaja aamulla eduskuntatalon edessä. Lasteni bussimatka isovanhempien luo palautti mieleen muiston yli kymmenen vuoden takaa. Vedin tuolloin kansainvälistä, 14 maan telealan projektia ja matkustin usein jopa neljä kertaa kuukaudessa johonkin Euroopan metropoliin, lentäen. Lontoon lennolla satuin istumaan pienen, yksinään Helsingistä Lontooseen matkaavan Alexandra-tytön viereen. Hän tarvitsi hieman apua tilausten tekemisessä ja aterioinnissa, auttelin pientä matkaajaa. Tästä innostuneena hän pyysi lukemaan satukirjoja ja pelaamaan labyrinttipeliä. Matkan lähestyessä loppuaan hän tahtoi oikoa solmioni solmua ja näin tehtyään taputti olkapäille ihan kuin isänsä kanssa, jonka hän kohta tapaisi. Sain muistoksi vielä pienen kiiltokuvan, joka on edelleen tallessa. Elämäni parhaimpia lentomatkoja.

20. helmikuuta 2007

Päivän ilonaihe on sivujeni kautta mukaan kampanjaani ilmoittautuvat uudet, aiemmin tuntemattomat ystäväni. Kun joku tahtoo ilmaista luottamuksensa ja antaa valtakirjan asioidensa hoitamiseksi Arkadianmäellä, niin sillä on varsin sähköistävä vaikutus. Tekisin vielä kovemmin töitä jos se vaan olisi mahdollista. Tänään saan ensimmäiset vaaliaineistot, joissa on numeroni 113. Väsymys alkaa hellittää, innostus valtaa mieltä.

16. helmikuuta 2007

Jyrki Kataisen kanssa juttelimme kasinolla siitä, miten yhteiskunnallisessa kehittämisessä pitäisi olla näkemystä ja intohimoa. Tänään sain jatkaa aiheesta DemosUK:n johtaja Catherine Fieschin kanssa. Turhaan ei DemosUK:ta ole kehuttu, heidän kysymyksenasettelunsa ovat oivaltavia. Think Tank -mallia ei Suomessa juuri näe. Se voisi kuitenkin tuoda kaivatun lisän julkiseen keskusteluun. En muista milloin olisin tuntenut itseni yhtä väsyneeksi kuin tänään. Välillä kyllä kadehdin pohjoisen Suomen suuria vaalitiimejä. Toisaalta yllättävän moni on halunnut lähteä jollakin lailla mukaan kampanjaani, vaikka perinteisestä vaalityöstä ei oma sukupolveni edes tiedä mitään. Eilen kollegani toisesta puolueesta ennusti kasinolla, että Mari Kiviniemen ja minun tuleva äänimääräni voivat olla jopa kutkuttavan samansuuruisia. Huomaan, etten itse ole tullut ajatelleeksi "vedonlyöntikertoimia". Olisiko meistä pitkävetokohteiksi?

15. helmikuuta 2007

Aamu alkoi Pasilassa mukavissa merkeissä Radio Dein Päivän Vieraana. Illalla matka suuntautui Grand Casinolle, jonne kokoontui politiikan kerma MTV3:n suoraan Vallanjakajat -lähetykseen. Moni puoluejohtajista oli aika rennon näköinen, vaikka vaalityötä on varmasti tehty pikkutunneille. Neljästä kameraryhmästä huolimatta illan kuluessa pääsin vaihtamaan ajatuksia usean ehdokkaan ja puoluejohtajankin kanssa. Mitä tästä leppoisuudesta pitäisi päätellä? Jääkö äänestysprosentti alhaiseksi kiivaiden polarisaatioiden puuttuessa?

14. helmikuuta 2007

Ystävänpäivä tuntui 80-luvun lopulla Suomeen rantautuessaan jotenkin turhalta. Viime vuosina on kuitenkin kerta toisensa jälkeen syntynyt mukavia pienimuotoisia tapahtumia sinne tänne. Työpaikalla syötiin kakkua ja kuunneltiin musiikkia, sympaattista. Illalla mentiin koko perheen voimin naamiaisrusettiluisteluun, jossa kenttä kuhisi hauskan näköisiä hahmoja. Parasta on se, että noissa happeningeissä oikeasti kohdataan ja jutellaan. Huomenna on jännittävä päivä. Ei siksi, että on syntymäpäiväni. Ehdokasnumerot julkaistaan virallisesti.

12. helmikuuta 2007

Perjantain haastatteluni Talouselämässä kirvoitti yllättävästi keskustelua demokratiavajeesta ja ihmisten tasaveroisesta mahdollisuudesta asettua eduskuntavaaliehdokkaiksi. Usein toistellaan ajatusta, ettei lahjakkaita ihmisiä saa edustajiksi palkkaansa pienentämään. Aika toisarvoinen kysymys. Paljon tärkeämpi kysymys koskee vaalityön mahdollisuutta: kenen aika riittää, kenen työ joustaa ja kenellä työnantaja jopa parhaimmillaan antaa tehdä monta viikkoa vaalityötä työajalla toisten paiskiessa vaaliylitöitä tavallisten ylitöiden lisäksi. Vaalien jälkeen kirjoitan kokemuksistani vaikkapa Suomen Kuvalehteen, jos kolumnistipestini jatkuu.

9. helmikuuta 2007

Tänään illalla kumisee Temppeliaukion kirkossa tavallista raskaammat soundit. MetalliMessu järjestetään toistamiseen ja Haka Kekäläinen on jälleen puikoissa. Viimeksi tupa täyttyi ääriään myöten ja ainakin sata ihmistä kuunteli soundeja pihan puolella. Perinteisessä jumalanpalveluksessa on tilaa, mutta MetalliMessussa tuolit loppuvat. Pyhä sanoma ei muutu, mutta tyyli kylläkin. Kun nyt kolme neljästä suomalaisesta haluaisi sunnuntaijumalanpalveluksia muuhun aikaankin kuin vain klo 10, niin olisiko jo syytä tehdä tässäkin asiassa kokeiluja?

8. helmikuuta 2007

Peruskoululaisille suunnattu ennaltaehkäisevä päihdetyö on todella hieno juttu. SelväpääSysteemillä (Myllyhoitoyhdistys) on saatu erinomaisia tuloksia ja monet peruskoulun kahdeksasluokkalaiset ovat alkaneet miettiä valintojaan. Tietoa ei viety heille pakottamalla tai holhoten, vaan asiallisesti, hyvin valmistauen ja kohderyhmäkielellä. Vaikuttavaa. Ohjausryhmän kokoukseen jäätiin odottamaan Maria Guzenina-Richardsonia, mutta eipä hän sitten tullutkaan. Sääli, olisi ollut mukava tavata.

5. helmikuuta 2007

Laitoin keskiviikkona Paula Lehtomäeltä saamani "keskeltähän sitä synnytäänkin" -paidan salibandytreeneihin. Naapurin puolustaja jäi tavaamaan paitani tekstiä, kun tein pitkästä aikaa maalin. Kuivaa kautta on riittänyt. Sitä vastoin politiikan kentällä yllätysten teko on kohtuullisen vaikeaa sen jälkeen, kun Sauli ilmoittautui työväen presidentiksi, RKP suomalaiseksi kansanpuolueeksi ja Don Eero reiluksi. Ehkä on ihan hyvä pysyä juurillaan ja olla hukkaamatta aitouttaan, lievän värittömyydenkin uhalla. Risto Autio kertoi olleensa messuilla ja siellä osastolla näpyttelemässä vanhaa Remington-kirjoituskonettaan. Kolme nuorta nörttiä oli tullut olan yli kurkkimaan Riston puuhia. "Kattokaa jätkät, reaaliaikainen tulostin!" Ja ihan aidosti hämmästyneenä.

1. helmikuuta 2007

Poliittisen mainonnan paneelikeskustelu alkoi Finlandia-talolla klo 10, siitä pisteet järjestäjille. Edes joskus saa nukkua hiukan pidempään. Puoluesihteerit Taru Tujunen, Maarit Feldt-Ranta ja Jarmo Korhonen kävivät lempeää keskustelua puolueviestinnän erilaistamisesta mainostoimistojohtajien kanssa. Edustin paneelissa tutkimusnäkökulmaa ja koetin tuoda totutusta poikkeavia kysymyksenasetteluita keskusteluun. Ei kovin hyvin onnistunut. Mainonnan erilaistaminen on haastavaa, kun valtaosa kaikkien puolueiden kannattajista on tullut sosiokulttuurisen profiilinsa puolesta keskelle. Enemmistö kansasta ei halua politisoida asioita oikeisto-vasemmisto -akselilla ja siksi Matti Vanhasen johtama Keskusta on vahvoilla. Reunajoukkueilta on kuitenkin odotettavissa provokaatioita ja haastamista. Lempeä keskustelusävy oletettavasti muuttuu vaalipäivän lähestyessä.

31. tammikuuta 2007

Olin pitkästä aikaa Katajanokan Kasinolla. Sain jakaa ajatuksiani hyvinvoinnin tulevista haasteista valikoidulle yleisölle. Muut puhujat olivat mm. Erkki Liikanen, Antti Herlin, Jyrki Katainen ja Matti Vanhanen, yleisenä aiheena maailmantalouden visiot. Suomi on siinäkin mielessä ainutlaatuinen maa, että täällä kilpailevien puolueiden johtajat esiintyvät yhteistyöhengessä toistensa järjestämissä tilaisuuksissa. Kirjoitin taannoin kolumnin Suomen Kuvalehteen aiheesta aika haastaa kansalaisuuden. Aikakäsityksien eurooppalaisista ja aasialaisista eroista Liikanen kertoi mieleenpainuvan anekdootin. Joku oli kysynyt kiinalaisilta Ranskan vallankumouksen merkitystä Euroopan kehitykselle. "Liian varhaista sanoa", kuului vastaus.

28. tammikuuta 2007

Talvi on vihdoin tullut näillekin leveysasteille. Tammikuun aurinkoisia sunnuntaipäiviä olen todella kaipaillut. Pitkälle venynyt talven alkaminen on toivottavasti havahduttanut viimeisetkin epäilijät miettimään ilmastonmuutoksen todellisuutta. Yhdysvaltain presidenttikin kannusti julkisesti yksityisautoilun vähentämistä. Positiivista.

26. tammikuuta 2007

Nyt-liitteen Rockpoliisilla oli varsin nokkelia kysymyksiä ShamRock Tourista. Tosin Helsingin Rock-tapahtuman päivämäärä oli virheellinen (oikea on 3.3.2007) ja myös bändilistalla oli vääriä nimiä. No, tekevälle sattuu. Vihreän Liiton Vihertestin lähestymistapaa on hämmästelty monen toimesta. Lapsellisten kysymysten avulla kaikki vastaajat pannaan näyttämään vihreiltä. Olen hieman pettynyt tähän, sillä yleensä vihreiltä on tullut fiksuja kannanottoja. Ehkä tällä haetaan vähemmän älyllistä rajapintaa suureen yleisöön? Ei ihme, että Osmo Soininvaara jättäytyi pois politiikasta.

23. tammikuuta 2007

Kolmetoistavuotias veljenpoikani kysyi minulta kuultuaan ehdokkuudestani, että tiedänkö, kuka oli maailman ensimmäinen demari. Enpä tiennyt. Kuulemma Kristoffer Kolumbus. Ei tiennyt lähtiessään matkansa kohdetta, eikä laivamatkan kuluessa missä oli menossa. Edes perille päästyään Kolumbus ei tiennyt, minne oli saapunut. "Ja kaikki tämä valtion rahoilla" , jatkoi nuorimies virnistäen. Näitä nuoria. En muista itse varhaisteininä ymmärtäneeni kunnolla edes vallan kolmijaon merkitystä saati sitten poliittisten vitsien merkityssisältöjä. Vitsi oli hyvä muistutus siitä, että jokaisella sukupolvella on mahdollisuus rakentaa aiempien sukupolvien tietämyksen päälle ja yllättää vanhempansa valmiuksillaan.

21. tammikuuta 2007

Sain Esa Saariselta kirjan lahjaksi. Muutama tai vaikka vain yksikin hyvä ajatus levollisena sunnuntaina virkistää mieltä paremmin kuin kahvi. Niitähän kirjasta löytyi. Onnistuneen vaalistartin jälkeen mieli on virkeä ja maailma valoisa. Lumen tulon myötä valon määrä kasvaa. Toiveikkuutta on lisännyt huomattavasti myös se, että omakin kampanja edistyy ja yllättäen myös täsmälleen aikataulussa. On helppo ymmärtää, miksei johtajan tehtävissä työskentelevät pysty lähtemään kansanedustajaehdokkaaksi. Työ ei pysy aikaraameissa, projektit kuormittavat ajatuksia, asiakkaiden tilanteiden ratkaisujen miettiminen kiinnostaa välillä liikaakin. Onneksi kotona lapset ovat pääasia työpäivän ja nukkumaanmenon välillä. Pienten tyttöjeni edesottamukset ovat niin todellisia ja pysäyttäviä. Toivottavasti missään vaiheessa kampanjaa ei käy niin, että elämän tärkeiden asioiden järjestys unohtuu.

20. tammikuuta 2007

Keskustan vaalistarttia valmisteltiin pitkään ja huolella. Siitä tuli erinomainen. Tampere ei ole Keskustan vahvaa aluetta, silti jokainen yleisötilaisuus oli täynnä väkeä ja juttua riitti. Hyviä kysymyksiä kansalaisilta, pitkiä ja lyhyitä vastauksia, paljon muistiinpanoja asioista, joista ihmiset kantavat huolta. Varsinkin Koskikeskuksessa keskustalainen yhteisöllisyys tuntui jatkuvan samanhenkisenä yleisön keskuudessa. Perjantai-ilta ja yö oli monelle keskustapäättäjälle jännittävää: Shamrock Tour 2007 oli Keskustan ensimmäinen täysiverinen rock-tapahtuma. Tätä oli odotettu. Tavallista tanakampi tupailta oli nimensä veroinen. Metallipastori, rockpromoottori Haka Kekäläinen oli mestaroinut kovan kattauksen ja minä siinä sivussa koetin avittaa parhaani mukaan. Backstage-passin myötä pääsin kiittämään mm. Indican tyttöjä, mieletön esitys lavalla. Lauantaina lopulta pääsimme vaaliohjelman esittelyyn. Oman väen innostusta oli näköjään vaikea peittää: ohjelma on hyvä ja slogan kohdallaan. 

14. tammikuuta 2007

Räntäkelillä on kuntoilutarpeeseen syytä valita sisäliikuntaa. BodyPump hyvän vetäjän johdolla on mainio tapa huoltaa kehoa, jos haluaa kehon olevan kunnossa puhetyöläisen ammatin kriteereillä. Sunnuntaina käytiin lasten kanssa uimakoulussa, mukana myös lasten kolme serkkua. Vesipeuhaamisen riemua on kiva seurata. Tänään vihdoin luin Kirsi Pihan kolumnin tammikuun Gloriassa, johon hän haastatteli minua joulukuussa. Se oli raikas katsaus gurujen maailmaan. Pidin haastattelutuokiosta ja Kirsin avauksista, jotka eivät olleet turvallista valtavirtaa. Jos kaikki Suomen gurut valittaisiin eduskuntaan, niin keitä siellä olisi?

11. tammikuuta 2007

Sivuni avautuivat vihdoin, tätä olen odottanut :-). Tämäkin päivä on ollut työntäyteinen, kuten lähes jokainen päivä elokuulta saakka, jolloin vastasin myöntävästi pyyntöön ryhtyä ehdokkaaksi. Eduskunnassa Keskustan ryhmäkokouksessa oli innostunut tunnelma. Muut vierailijat innostuivat Pater Noster -hissistä, jolla viidenteen kerrokseen mentiin. Miettivät alaspäin menevän hissin nimeksi Mother Laskeria. Pakkaspäivinä eduskunnan portailla saa olla tarkkana. Mahtaako niitä tulla montakaan tänä talvena?